Maailman mielenkiintoisimmat kirpputorit houkuttelevat

Koti & Asuminen Matkailu · Terhi Piiroinen

Olemme uutisoineet kirpputoreilta löydetyistä arvoesineistä, jotka ovat lähteneet uuden omistajan matkaan pilkkahinnalla ja myöhemmin osoittautuneet varsinaisiksi aarteiksi. Moni ihminen fanittaa kirpputoreilla käymistä, sillä toisen roska saattaa olla toisen aarre.

Ulkomailla voi löytää kirpputoreilta muutakin kuin Matin ja Tepon kasetteja, vanhoja laskettelusuksia tai Viipurista Suomeen kannettuja lasiesineitä. Huffington Postin matkailutiimi listasi viisi kokemisen arvoista kirpputoria, jotka löytyvät eri puolilta maailmaa.

Ensimmäisenä listalle nousee Pariisin Le Marché aux Puces Sant-Ouen de Clignancourt, joka ei edes näytä perinteiseltä kirpputorilta. Kyseessä on suunnittelijoiden paratiisi, ja siellä pääsee sukeltamaan peräti 2.500 eri kojuun. Mikäli kyseisellä kirpputorilla tahtoo löytää parhaimmat tavarat, kannattaa sinne suunnata viikonloppuaamuna ja aikaisin.

Kuten arvata saattaa, pääsee myös Lontoon Camdenin Lock Market listalle. Kyseessä on varsinainen brittiläisten tavaroiden aarreaitta, josta voi ostaa myös omaperäisiä tuliaisia kotiin viemiseksi. Kolmantena listalle pääsee New Yorkin Hell’s Kitchenissä sijaitseva kirpputori, joka sijaitsee Antigue Garagen ja West 25 Street Marketin kulmassa.

Newyorkilainen kirpputori tunnetaan etenkin sen upeista antiikkiesineistään ja siellä myydänkin paljon kodin sisustustavaraa ja huonekaluja. Välimerellisiin tunnelmiin pääsee sen sijaan Madridissa sijaitsevassa El Rastro -kirpputorilla, jonka kuvaillaan olevan erittäin vilkas ja ihmisten suosima paikka. Mikäli kirpputorilta ei tahdo ostaa mitään, saa siellä kuitenkin helposti kulumaan kokonaisen päivän.

Viimeisenä ja viidentenä listalle nousee Ateenassa sijaitseva Monastiraki. Sitä kuvaillaan basaarimaiseksi kirpputoriksi, josta voi ostaa erikoisia tavaroita aina värikkäistä matoista hopea- ja kupariesineisiin. Suosittelijan mukaan siellä kannattaa vierailla etenkin sunnuntaisin.

Uusimmat