NASA: Valtava asteroidi uhkaa ihmiskuntaa

Ohhoh! · Stara.fi

Lukemattomat uskonlahkot ovat kautta aikojen huijanneet hyväuskoisilta ihmisiltä omaisuuksia väittämällä maailmanlopun tulevan milloin milläkin verukkeella. Tähän mennessä kaikki väitteet ovat olleet tekaistuja. Tiedemiehet ovat kuitenkin suhteellisen yksimielisiä siitä, että valtavan asteroidin isku voisi hyvinkin johtaa ihmiskunnan tuhoon.

Nyt tiedemiehet ovat laskeneet, että valtava asteroidi on matkalla kohti maapalloa ja että se on uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle. 1950 DA -nimen saanut asteroidi iskeytyy laskelmien mukaan Maahan 0,3 prosentin todennäköisyydellä 16. maaliskuuta 2880. Aivan heti isku ei siis olisi tulossa.

Mikäli 1950 DA kuitenkin iskeytyy maapallolle noin 42.000 kilometrin tuntinpeudella, vastaa sen räjähdys 44.800 megatonnia TNT-räjähdettä, Mirror-lehti uutisoi.

NASA löysi asteroidin vuonna 1950, jolloin se oli havaittavissa 17 päivän ajan ennen poistumistaan maapallon läheisyydestä. Asiantuntijoiden mukaan tilanteesta ei ole syytä huolestua, sillä tulevien satojen vuosien aikana keksitään todennäköisesti keino siirtää asteroidin reittiä.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat