Suomalainen musiikkipalkinto ruotsalaiselle levy-yhtiögurulle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ensi lauantaina 19. lokakuuta Tampere-talossa Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä jaettava Tampere Music Award -palkinto ojennetaan merkittävälle ruotsalaiselle indie-musiikkitoimijalle, Playground Music Scandinavian perustajalle, omistajalle ja toimitusjohtajalle Jonas Sjöströmille.

Jonas Sjöström aloitti uransa indielevy-yhtiö MNW:n luotsaajana vuonna 1978. Yli 20 vuoden MNW-pestin jälkeen hän siirtyi muutamaksi vuodeksi Hong Kongiin. Palattuaan takaisin Ruotsiin hän perusti yhtiökumppaneidensa kanssa levy- ja jakeluyhtiö Playgroundin, joka keskittyi kiinnittämään pohjoismaisia artisteja ja toimimaan jakeluyhtiönä koko Skandinavian alueella. Yhtiön suurimpiin menestystarinoihin ovat vuosien saatossa kuuluneet The Rasmus, Jenny Wilson, Negative ja 22-Pistepirkot.

Playgroundin jakelussa on paikkansa vakiinnuttaneita ja laajat katalogit omaavia labeleita kuten Beggars Banquet, Mute, Domino, Diesel ja XL Recordings, jonka viimeisin menestys on yksistään Skandinavissa yli 300.000 levymyyntiin yltänyt laulajasensaatio Adele. Jakeluun lukeutuu myös legendaarinen Mega label, jonka julkaisema Ace Of Base -yhtyeen debyytti on myynyt maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kappaletta.

Palkinnon jakaminen on osa Tampereen kaupungin ja Musiikki & Median yhteistä strategiaa, jonka avulla Musiikki & Median kansainvälistä kilpailukykyä kasvatetaan luomalla tapahtumasta keskeinen suomalaisten, pohjoismaisten sekä Venäjän ja Baltian musiikkialan ammattilaisten kohtauspaikka. Palkinnon luovuttaa Tampereen kaupungin apulaispormestari Olli-Poika Parviainen. Neljättä kertaa jaettavan palkinnon on suunnitellut tänäkin vuonna tamperelainen lasitaiteilija Vesa Varrela.