Rihanna on todellinen kissa! Housut jäivät kotiin villieläinsafarilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Rihanna tunnetaan aktiivisena kuvablogien päivittäjänä ja maailma pääsee seuraamaan hänen elämäänsä hyvinkin läheltä muun muassa Twitterin ja Instagramin kautta. Nyt neitokainen on julkaissut Instagramiin kuvia Afrikan vierailultaan.

Sen sijaan, että villieläimiin matkallaan tutustunut Rihanna olisi tyytynyt näyttämään tavalliselta maailmanmatkaajalta beigen värisine kauluspaitoineen ja shortseineen, pani hän päällensä FAME-tekstillä varustetun t-paidan ja suuret aurinkolasit. Nainen on parhaillaan Afrikassa kiertueellaan.

Housut hän näytti unohtavan kotiin, ja ymmärtäähän sen, Etelä-Afrikassa on komeat hellekelit. Sen sijaan naisen kenkävalinta ällistyttää – Rihanna kun on pannut jalkaansa teemaan toki sopivat, mutta säähän sopimattomat saapikkaat. Naisen kengissä on maastokuviointi, ja hän poseeraa kuvissa erilaisten villieläinten kanssa.