Erityisoppilas piirsi pommin – erotettiin koulusta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on viime vuosina tapahtunut lukuisia traagisia joukkosurmia, joissa aseistetut henkilöt ovat avanneet tulen kouluissa tai muilla julkisilla paikoilla. Tapausten vuoksi esimerkiksi oppilaitosten turvallisuutta on pyritty parantamaan puuttumalla ”epäilyttävään” käytökseen ajoissa.

Valitettavasti nämä ennakoivat turvatoimet menevät toisinaan hätävarjelun liioitteluksi. Southcarolinalainen yläaste on nyt herättänyt kohua, kun sen opettajat erottivat määrittelemättömäksi ajaksi koulua käyvän erityisoppilaan, 13-vuotiaan Rhett Parhamin. Syynä oli pojan pommia esittävä piirros.

Autismia sairastavan Rhett Parhamin kerrotaan rakastavan piirtämistä ja Bomberman-videopeliä. Hän piirsi pelistä tutun sarjakuvamaisen pommin ja vei piirroksensa kouluun, tarkoituksenaan esitellä sitä kavereilleen. Opettaja sai tietää piirroksesta, joka johti Rhettin erottamiseen. Kun koulun henkilökunta soitti pojan äidille, tämä luuli heidän vitsailevan.

– Olen vihainen ja oloni on epäuskoinen. Kuinka lapsen tekemää piirrosta voidaan pitää uhkana, varsinkin kun lapsi on erityisoppilas eikä käsittele asioita samalla tavalla kuin muut lapset, Amy Parham kertoi paikallisille WYFF4-uutisille.

Greenville Countyn koulujen edustajan mukaan koulussa harjoitetaan nollatoleranssia. Kaikki, mikä voidaan kokea uhkauksina oppilaiden taholta, johtaa nuoren erottamiseen ja jatkotutkimuksiin. Mikäli tapauksen ei katsota liittyvän Rhett Parhaimin autismiin, saattaa häntä paikallisen WBTW News -uutissivuston mukaan odottaa jopa lopullinen erottaminen koulusta.

Uusimmat