Avaruusmatkalle ensi vuonna – kaupalliset lennot käynnistyvät

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kun ennen vanhaan suomalaiset haaveilivat, että pääsisivät edes kerran elämässään palmun alle loikoilemaan, on nykylasten haaveissa aito avaruusmatka. Ensi vuonna tämä on mahdollista myös tavallisille ihmisille.

Virgin Galacticin ensimmäisiä avaruusmatkoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 500 kappaletta. Matkan hinta on 200.000 dollaria, eli noin 160.000 euroa. Kaupallisten matkustajien lisäksi Virgin Galacticin palveluita hyödyntää esimerkiksi NASA.

Virgin Galacticin SpaceShipTwo, eli SS2-malli, on pian maailman korkeimmalle kaartava kaupallinen lentokone. Kyseessä on oikeastaan avaruusalus, joka saavuttaa peräti 21 kilometrin korkeuden. Aluksen testilentoja suoritettiin hiljattain Mojaven aavikon yläpuolella. Tavoitteena on saavuttaa yli sadan kilometrin etäisyys maasta. Kun normaali lentokone lentää noin kymmenen kilometrin korkeudessa reilua 950 kilometrin tuntivauhtia, voi uusi avaruusalus saavuttaa noin 4.000 kilometrin tuntivauhdin, Daily Mail raportoi.

Yhtiö viimeistelee parhaillaan matkustamon tiloja ja lentoasuja. Virgin Galacticin operoimalle ja ensimmäiselle avaruuslennolle on ilmottautunut jo suuri määrä superjulkkiksia, kuten Justin Bieber, Ashton Kutcher ja Mila Kunis sekä Angelina Jolie ja Brad Pitt. Kaupalliset lennot käynnistyvät ensi vuonna.