Nainen, tee nämä asiat ennen avioliittoa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Monet naiset ovat haaveilleet pikkutytöstä saakka astelevansa valkoisessa puvussa alttarille hääkellojen soidessa ja urkujen pauhatessa. Avioliiton auvoisaan satamaan astellaan rakkauden sinetöimiseksi ikuiseen lupaukseen.

Aivan pystymetsästä ei kuitenkaan kannata lähteä, joten seuraavassa esitellään muutama seikka, jotka naisten tulisi toteuttaa ennen ”tahdon”-sanaa. Ensimmäiseksi The Stir -julkaisu ehdottaa, että naisen tulee kerryttää suuri joukko kokemuksia ennen rouvautumista.

Niihin kuuluvat muun muassa ikimuistoiset matkat ja reissut. Naisen tulisi tehdä reissu joko siskon tai läheisen ystävän kanssa. Myös tulevan siipan kanssa olisi hyvä testata matkustustaitoja ennen vakiutumista.

Jotta nainen ymmärtää rakkauden päälle, tulisi hänen myös valitettavasti kärsiä kerran elämässään eeppisestä sydämen murtumisesta. Tulevan rouvan olisi hyvä myös kartuttaa seurustelukokemuksiaan ennen avioliittoa sillä, että hän jättää yhden seurustelukumppaninsa.

Myös talouden tulisi olla kunnossa ennen yhteisen tulevaisuuden rakentamista. Raha-asioista tulisi keskustella myös tulevan aviomiehen kanssa. Mikäli nainen ei ole koskaan asunut omillaan, ei hänen kannata edes haaveilla vielä avioliittoon ryhtymisestä. Myös arjen jakaminen miehen kanssa saattaa olla pitkää pinnaa vaativaa puuhaa, joten sitäkin kannattaa harjoitella ennen papin aamenta.

Kesäromanssit kuuluvat jokaisen naisen elämään, ja sellainen tulisikin kokea ennen nykyistä aviomiestä, jotta tulevaisuudessa houkutus vieraaseen sänkyyn ei äityisi kohtalokkaan suureksi. Myös kumppaniehdokkaiden kartoittaminen ja treffaileminen olisi hyvä kokea jossain vaiheessa. Entäpä kaverin kanssa ylläpidetty seksisuhde? Sekin olisi hyvä testata ennen avioliittoa.

Avioliitto saattaa toisinaan olla myrskyinen, mutta palkitseva tie. Jokaisen naisen tulisikin ennen sitä kohdata ainakin yksi suurimmista peloista. Oli se sitten laskuvarjohyppääminen tai yksin tehty lomamatka, valmentaa se neitokaista henkisesti vahvempaan elämään.

Ihmisen olisi hyvä myös omata ainakin yksi koulutus, joten ennen kuin on valmis avioliittoon, kannattaa panostaa tulevaisuuteen ja hankkia tarvittava koulutus sekä työkokemus. Sen jälkeen voi miettiä mahdollisia lapsia, ovatko ne ajankohtaisia ja koska ne saavat tulla. Tämä järjestys yksinkertaisesti helpottaa elämää.

Tärkeintä kuitenkin lienee se, että nainen tuntee itsensä. Hänen on pidettävä itsestään hyvää huolta, jotta hän pystyisi välittämään myös perheestään. Naisen kannattaa kiinnittää huomiota terveyteensä ja tekoihinsa. Sen jälkeen on valmis vastaamaan kosintaan myöntävästi.