Hyvästit turistien nyrkkipyykille – kätevä uutuuslaite pesee pikkupyykin

Matkailu · Terhi Piiroinen

Jokainen maailmanmatkaaja tietää, että alushousuja ja sukkia on pestävä aina kun siihen avautuu pidemmän reissun aikana mahdollisuus. Oli sitten kyseessä hotellin lavuaarissa suoritettu nyrkkipyykki tai rantasaunan vesisaavissa tehty vaatehuolto.

shakewasher21102013

Vaikka hotellien palveluihin kuuluu yleensä myös oma pesula, voi kustannuksia säästää mukaanotettavan käsipesukoneen avulla. Kyseessä on Shake Washer -niminen laite, joka toimii tavallisen baareissa nähnyt juomashakerin tavoin. Shakerissa voi pestä kaikki pikkuvaatteet ja siinä on mukana myös verkkovirralla toimiva kuivain.

Vaikka keksintöä voidaan pitää huikeana, lienee helpoin konsti kuitenkin viedä pyykit paikkakunnan pesulaan tai hyödyntää esimerkiksi hostelleissa olevia pyykkitupia. Ostavatpa toiset jopa uudet alusvaatteet edellisten mentyä likaisiksi.