Koulu kielsi twerkkaamisen – vaatii oppilaita allekirjoittamaan sopimuksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mistä Miley Cyrus tunnetaan nykyisin? No ehkä pyörivästä takapuolestaan. Fanit haluavat siksi testata liikkuuko oma pyrstö yhtä taidokkaasti, ja YouTubessa julkaistaan päivittäin uusia twerkkausvideoita.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kyseinen tanssiliike on noussut tämän vuoden aikana maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Vaikka Miley Cyrus sai keinuttaa takamustaan suorassa MTV:n Video Music Awardsissa, eivät Marylandissa sijaitsevan koulun oppilaat saa tanssia epäkorrektisti koulunsa alueella.

Annapolis High Schoolin oppilaat joutuvat nimittäin kirjoittamaan kirjallisen suostumuksen, jossa he vakuuttavat jättävänsä opiskeluaikana kaikki seksikkäät tanssikuviot koulun ulkopuolelle.

Kyseinen sopimus kieltää twerkkaamisen lisäksi siis myös muut sopimattomat tanssiliikkeet, eikä lukioon pääse kirjoille ilman sopimuksen allekirjoittamista. Oppilas voidaan erottaa koulusta sopimusrikkomuksen vuoksi, CBS-televisiokanava uutisoi. Oppilaat eivät ole tyytyväisiä opinahjonsa kontrolloimiseen.

Uusimmat