Odottamaton doping-käry! Kyyhkyskisassa 20 lintua kiinni kielletyistä aineista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Belgiassa järjestetään kyyhkysille tarkoitettuja lentokilpailuita. Kyseessä ei ole mikä tahansa ralli, vaan menestyvistä kyyhkysistä maksetaan sievoisia summia, joten tällöin myös voi olettaa, että lintujen kasvattajat tekevät kaikkensa voiton eteen.

Nyt eteläafrikkalainen laboratorio on löytänyt Belgian Pigeon Racing Federatioon matkalla olleesta 20 kyyhkysestä viitteitä laittomien aineiden käyttämisestä. Linnuille on annettu muun muassa särkylääkkeitä ja jopa kokaiinia paremman suorituksen takaamiseksi, Time raportoi.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun kyyhkyset joutuvat testattavaksi, sillä The Guardianin mukaan testejä on tehty jo vuodesta 2001. Kyyhkysten lentourheilu ei ole suinkaan mitään lastenleikkiä, sillä palkintosummat liikkuvat miljoonissa. Esimerkiksi Bolt-niminen huipputason kyyhkynen myytiin hiljattain kiinalaiselle bisnesmiehelle 430.000 dollarilla.

Uusimmat