15 yleistä valhetta seksistä – tuntuuko tutulta?

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ihmiset saattavat turvautua sananhelinään, jotta heille aukeaisi mahdollisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen. Joskus valheet saattavat olla jopa sitä luokkaa, että seksin takia vaarannetaan terveys tai pahimmassa tapauksessa koko tulevaisuus.

Yksi hurjimmista seksiin liittyvistä valheista lienee se, kun nainen vakuuttelee syövänsä ehkäisypillereitä tai käyttävänsä jotain muuta raskautta ehkäisevää hoitoa. Yleensä tämä valhe tulee vain todella alhaisesti käyttäytyvän naisen suusta, joten neitokaisten tulee olla rehellisiä, The Stir muistuttaa.

Sama pätee siihen, että vakuuttelee toiselle olevansa sukupuolitauditon, vaikka ei välttämättä edes tiedä mitä kaikkia pöpöjä kantaa. Koskaan ei voi olla toisen puhtaudesta ilman testituloksia, joten kumppanusten kannattaisikin käydä sukupuolitautitesteissä ennen säännöllisen seksielämän aloittamista.

Ihmiset saattavat myös sortua valheisiin, kun kehuvat seksikumppaniaan. ”Olet kaikista paras” tai ”Olet elämäni ensimmäinen rakkaus” ovat lauseita, jotka imartelevat ketä tahansa. Toki ne saattavat myös pitää paikkaansa, mutta ne saatetaan sanoa vaikka eivät pitäisikään. Kolmas samaan kastiin kuuluva valhe on se, ettei koskaan muka fantasioi kenestäkään muusta kuin kumppanistaan.

Naiset voivat myös helposti kieltäytyä seksistä valehtelemalla kärsivänsä par’aikaa kuukautisista. Sama pätee myös toisin päin, jos nainen tahtoo seksiä menstruaatiosta huolimatta. Osa naisista saattaa myös valehdella ennen seksiä rakastavansa suuseksiä vain siksi, että saisivat kaadettua uroksen sänkyynsä.

Kaikkien aikojen suurin valhe on kuitenkin se, että ihminen väittää, ettei masturboi. Hän pyörittelee päätään ja väittää kirkkain silmin, että ei koske itseensä seksuaalisessa mielentilassa ikinä. Myös miehen peniksen koon kehuminen saattaa toisinaan olla valkoinen valhe, joka sanotaan vain seksikumppania miellytääkseen. Sama pätee sukupuolielimien maun ja tuoksun ihailemiseen. Osa saattaa myös voihkia teennäisesti ja vakuutella, että seksi tuntuu uskomattoman hyvältä, vaikka todellisuudessa katsoisi mielummin perunoiden itämistä.

Entäpä se edellisten seksikumppaneiden määrä? Tosiasiahan on, että miehet liioittelevat kellistämiensä naisten määrää lähes poikkeuksetta. Toisin kuin naiset, jotka yleensä unohtavat yhden illan suhteensa. Naiset eivät laske niitä seksikokemuksiksi, vaikka roskakoriin olisikin lentänyt illan jälkeen käytetty kondomi.

Uusimmat