Nukkumatti on aivojätteen roskakuski – uni siivoaa aivojasi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Olemme usein uutisoineet hyvän unen tärkeydestä ja aikuinen ihminen tarvitsee yhtäjaksoista unta keskimäärin kahdeksan tuntia yössä. Nukkumisella on paljon muitakin hyötyjä kuin pelkkä fyysinen lepo, sillä unen aikana poistetaan aivojen turhia tietoja.

Rochesterin yliopisto toteutti tutkimuksen, jonka mukaan nukkuminen puhdistaa ihmisen aivoja turhasta informaatiosta. Aivojätteeksi luetaan myös erilaiset hermomyrkyt, jotka voivat aiheuttaa ihmiselle vakavia sairauksia, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja.

Aivokuoren ympäröivä tila kasvaa nukkuessa noin 60 prosenttia, ja tämä mahdollistaa haitallisten aineiden poistumisen. Vaikka tutkijat eivät tiedä toiminnon pohjimmaista syytä, on selvää, että nukkuminen on hyvin tärkeää ihmisen elintoimintojen ja selviytymisen kannalta.