Tässäkö syy valehtelemiseen? ”Tuottaa onnistuessaan mielihyvää”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Vaikka jo lastentarhassa opetetaan, että ihmisten tulee aina käyttäytyä rehellisesti ja siten, että muita ei satuteta, saattaa toiset sortua toisinaan valheiden tielle. Valehtelu ei kuitenkaan ole aina harmia tuottavaa puuhaa, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan huijauksen onnistuminen tuottaa jopa hyvää oloa.

Harvardin yliopisto toteutti tutkimuksen, jonka mukaan esimerkiksi tietokilpailujen tuloksia kaunistelleet ja vääristelleet ihmiset tunsivat olonsa paremmaksi, mikäli olivat onnistuneet jekuttamaan kohdettaan. Huijarit tuntevat toisin sanoen mielihyvää siitä, että pystyvät puhumaan onnistuneesti palturia.

Tämä ei kuitenkaan päde tilanteisiin, joissa tuotetaan toiselle ihmiselle mielipahaa. Esimerkiksi työajoista valehteleminen tai kumppanin pettäminen ei saa huijaria paremmalle mielelle. Sen sijaan onnistumisen tunnetta saadaan tilanteissa, joissa voi hyötyä pienen vilunkipelin avulla, Men’s Health raportoi.