Twilight-parin tapaamisten todellinen syy selvisi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Äskettäin huhuttiin, että vampyyripariskuntana elokuvakankaita valloittaneet Robert Pattinson ja Kristen Stewart olisivat palaneet yhteen. Stewart on nähty vierailemassa Pattinsonin asunnolla useasti, ja joskus jopa yön yli. Nyt tähdet paljastivat yhdessäolon syyn.

E! Newsin saamien tietojen mukaan ex-pari on tavannut koira-asioita selvittääkseen. He nimittäin hankkivat yhdessäoloaikana kaksi lemmikkikoiraa, Bearin ja Bernien, ja nyt pari neuvottelee niiden hoitamisesta. Toisin sanoen heidän välillään aikoinaan roihahtanut lemmenliekki ei ole syttynyt uudelleen, vaan tapaamiset ovat olleet hyvin platonisia.

Twilight-leffan päärooleja esittäneet rakastavaiset lopettivat vuosisadan rakkaustarinaksi leimatun suhteensa siksi, että Kristen Stewart petti poikaystäväänsä ohjaaja Rupert Sandersin kanssa. Pariskunta kuitenkin palasi yhteen, mutta sitten Kristen jäi uudelleen kiinni saman ohjaajan kanssa tekstailemisesta. Sydänkäpyset erosivat jälleen.

Kristen vietti myös lokakuun alussa iltaa Robertin vuokraamassa talossa, jossa he tilasivat ruokaa ja juttelivat aamun pikkutunneille saakka. Naisen assistentti oli hakenut tähden aamulla pois ja näyttelijä oli ollut erittäin hyvällä tuulella ja sanonut, että Robert oli ollut samanlainen kuin heidän alkuaikoinaan. Tämä laukaisi suuren huhumyllyn yhteen palaamisesta.