Rabbi kielsi soijan syömisen: ”Aiheuttaa homoseksiä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

On olemassa useita ruokia, jotka kohottavat ihmisten libidoa tai saavat syöjänsä seksuaalisesti aktiivisemmaksi. Esimerkiksi ostereissa tiedetään olevan runsaasti sinkkiä, joka auttaa hormonitoiminnan säätelemistä ja elimistön testosteronitason lisäämistä.

Harvoin kuitenkaan oletetaan, että jonkin ruoka-aine vaikuttaa suoraan seksuaalisuuteen. Nyt erään ääriortodoksisen juutalaisliikkeen rabbi Yaakov Aryeh Alter on kieltänyt seuraajiltaan soijaruoan syömisen, koska se kannustaa homoseksuaalisuuteen. Kirkonmiehen mukaan soijatuotteet sisältävät ”homohormoneja”, jotka kannustavat miehiä seksuaaliseen kanssakäymiseen keskenään.

Huffington Postin mukaan rabbi on sanonut, että soija tekee pikkupojista liian naismaisia, jolloin vanhemmat pojat tai jopa opettajat kiinnostuvat heistä väärällä tavalla. Taannoin sama rabbi kielsi myös kättelyn, koska hän pelkäsi senkin aiheuttavan homoseksuaalisuutta, koska tällöin tapahtui liikaa koskettelua.