Kännykkä ilmoittaa tekstiviestistä tuoksulla – uusi ihmelaite julkistettiin

Digi · Tim Isokivi

Älypuhelimilla voi soittamisen ja vastaamisen lisäksi nykyään kuunnella musiikkia, katsella videoita, ottaa kuvia ja surffata internetissä. Toistaiseksi puhelimet eivät kuitenkaan ole tarjonneet hajuelämyksiä. Nyt tähänkin on tullut muutos.

Kerroimme muutama päivä sitten kuinka Jimmy Kimmelin tiimi huijasi amerikkalaisia väittämällä, että kännykästä tulee tuoksua. Silloin kyse oli huijauksesta, mutta Japanissa se on täyttä totta.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Android ja iPhone-puhelinten kanssa toimiva Scentee-laite tarjoaa tuoksuominaisuuden puhelimiin. Technorati-sivun mukaan laitteen voi määritellä päästämään ilmoille hajuja esimerkiksi tietyn henkilön soittaessa. Valittavia tuoksuja ovat esimerkiksi kahvi, mansikka ja pekoni.

Scenteessä on myös ajastin, jonka avulla hajuista voi nauttia vaikkapa tunnin välein. Yhden tuoksukapselin hinta on noin 3.60 euroa ja se kestää noin 100 hajustuksen verran. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko laitetta mahdollista väärinkäyttää esimerkiksi pilailumielessä lähettämään pierun hajuja ystävien puhelimiin.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat