Movember alkoi – millaiset viikset sinä kasvatat?

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Marraskuun ajan kestävä Movember-kampanja viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa. Hyväntekeväisyyskampanjan tarkoituksena on kasvattaa viiksiä kuukauden ajan ja samalla ihmisiä valistetaan miesten terveysongelmista, kuten kives- ja eturauhassyövästä.

Ensimmäinen Movember alkoi vuonna 2003 Australiassa pubissa tehdyn vedon seurauksena. Nykyisin sitä vietetään virallisesti yli 20 maassa ja Movemberin aikana järjestetään useita eri sivutempauksia. Yksi niistä on se, että naisia kannustetaan suutelemaan vain viiksekkäitä miehiä tiettynä päivänä kampanjan aikana.

Myös Suomessa on oma Movemberin kunniaksi perustettu yhteisö, joka aktivoituu etenkin marraskuun koittaessa. Movember Suomi -yhteisöllä on Facebookissa jo liki 25.000 tykkääjää. Monet yritykset, urheilujoukkueet ja koulut osallistuvat kampanjaan, ja esimerkiksi Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue Huuhkajat on ottanut näyttävästi osaa kampanjaan.

Vaikka miehet kasvattavat viiksiään marraskuun ajan, voivat he silti siistiä kasvokarvoitustaan näyttävämmäksi. Esimerkkinä mainittakoon Braunin taannoin julkaisemat mainoskuvat, joissa kasvokarvoitukset oli muokattu supersankareiden logoilta näyttäviksi. Mikäli viiksiä ei tahdo näin vekkuliin muotoon, voi suosia perinteisimpiä malleja, kuten rokkitähti- tai Dali-viiksiä.

Kuva: Braun
Kuva: Braun
Kuva: Braun
Kuva: Braun