Geri Halliwellin levy myi alle 500 kappaletta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen laulaja Geri Halliwell nousi tunnetuksi Spice Girls -tyttöbändin riveistä. Jätettyään yhtyeen hän aloitti soolouran, ja äskettäin häneltä ilmestyi paluusingle nimeltä Half of Me.

Austalia’s Got Talent -ohjelmassa tuomaroiva Halliwell tuli tunnetuksi yli 80 miljoonaa levyä myynneestä Spice Girls yhtyeestä. Punahiuksinen Ginger Spice on esiintynyt sittemmin otsikoissa lähinnä paljastavissa asuissa, mutta nyt hän on kokeillut pitkästä aikaa siipiään myös sooloartistina. Hänen 25. lokakuuta ilmestynyt sinkkunsa ei kuitenkaan tavoittanut kuuntelijoita, sillä se myi ilmestymisviikollaan vaivaiset 393 kappaletta, NME raportoi.

41-vuotias tähti halusi äskettäin myös lukuisten muiden julkkisten lailla luoda uraa realitytähtenä. Geri Halliwell palkkasi Youtube-koomikko Tom Magnusin seuraamaan laulajan liikkeitä kameran kanssa ja työstämään hänestä dokumenttielokuvaa. Laulajatähti Geri Halliwell on julkaissut uransa aikana kolme albumia, Schizophonic, Scream If You Wanna Go Faster ja Passion. Neljännen albumin ilmestymisestä ei ole vielä tietoa.

Uusimmat