Huijari esiintyi Macklemorena – meni läpi täydestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen räppäri Macklemore on niittänyt kuluneen vuoden aikana menestystä Yhdysvalloissa erityisesti Thrift Shop -kappaleen voimin. Myös artistin Cant Hold Us -hitti on jo pitkään pitänyt kärkipaikkoja Spotifyn soitetuimpien kappaleiden listalla.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Andrew Hales -niminen amerikkalainen keppostelija on laittautunut Macklemorea muistuttaviin vaatteisiin ja kampaukseen kokeillakseen, menisikö hän läpi suosikkiräppärinä. Hales kuvasi tähden esiintymispaikan edustalla tekemänsä kepposensa videolle, ja jakoi sen myöhemmin Youtube-sivustolla.

Videolta nähdään, että ihmiset todellakin luulevat Andrew Halesin olevan Macklemore. Esimerkiksi lukuisat artistin fanit haluavat poseerata miehen kanssa yhteiskuvissa. Lopulta jopa konserttihallin turvamiehet päästävät Halesin sisään kyselemättä häneltä sen tarkemmin artistipassia.

Uusimmat