Teinitytölle kasvatettiin uudet kasvot rintakehässä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lääketieteen kehittyessä on otettu käyttöön huikea määrä uudenlaisia hoitomuotoja ja -tekniikoita, jotta terveydenhuollosta saataisiin mahdollisimman laaja-alaista ja auttavaa. Kuulemme toisinaan tarinoita lääkäreiden kokeellisista menetelmistä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt kiinalaiset kirurgit ovat onnistuneet kasvattamaan 17-vuotiaalle Xu Jianmei -nimiselle tytölle uudet kasvot teinin omassa rintakehässä. Hän menetti kasvonsa tulipalossa viisivuotiaana, joten uusia kasvoja voidaan pitää eräänlaisena läpimurtona.

Kasvoleikkaus kesti yhteensä kahdeksan tuntia, ja lääkärit odottavat tuloksia suurella mielenkiinnolla. Teinityttö pystyy muun muassa punastumaan nyt ensimmäistä kertaa 12 vuoteen, IFLScience-uutisoi.

Kerroimme äsken myös toisesta kiinalaisten tekemästä kirurgisesti erikoisesta projektista, kun lääkärit rakensivat uuden nenän miehen kylkiluiden rustosta ja ylimääräisestä ihokudoksesta. Nenä kasvatettiin 22-vuotiaan miehen otsassa, ja se on tarkoitus istuttaa paikoilleen pian. Hän menetti alkuperäisen nenänsä auto-onnettomuudessa.