Hevimpi enkelikuoro luo joulutunnelmaa takorautaisella otteella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Raskasta joulua -albumin ilmestyminen on yhtä varma joulun merkki kuin ensimmäiset adventtikalenterit kauppojen hyllyillä. Jo kolmatta kertaa ilmestynyt levy kokoaa perinteisesti suomalaiset raspikurkut ja hevilaulajat astetta rouheammalle joululevylle.

Marraskuun alussa ilmestyneeseen albumiin kuuluu olennaisesti myös joulukonsertit, jotka tänä vuonna esitetään aiemmasta poiketen maan suurimmissa konserttisaleissa. Kun aiemmin mustaan pukeutuneet jouluihmiset kokoontuivat rokkiklubeille ja kapakoihin, voi upeasta tulkinnasta nauttia tänä vuonna taatusti toimivalla akustiikalla varustetuissa konserttisaleissa.

Solisteina kiertueella toimivat Marco Hietala, Antti Railio, Tony Kakko, Jarkko Ahola, JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Ari Koivunen, Kimmo Blom, Tommi ”Tuple” Salmela, Pasi Rantanen, Anthony Parviainen ja Ilja Jalkanen.

Muusikoina kiertueella mukana ovat Raskasta joulua -konseptin perustaja Erkka Korhonen, Vili Ollila, Tuomas Wäinölä, Erkki Silvennoinen ja Mirka Rantanen. Tänä vuonna Raskasta joulua -kiertue saa myös erikoisvieraan, kun Paula Koivuniemi nousee lavalle Seinäjoen konsertissa 6. joulukuuta. Tarkemmat konserttipaikat ja paikkakuntakohtaiset esiintyjät voi katsoa raskastajoulua.com-nettisivuilta.

PÄIVITYS: Levy korjattu kolmanneksi.