Justin Bieber iski silmänsä seksikkäimpään DJ-kaunottareen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Useimmat on viimeinkin vakuuttuneet siitä, että teinitähti Justin Bieber ei ota kainaloonsa ketä tahansa naapurin tyttöä, vaan hänelle kelpaavat vain näyttävät ja seksikkäät naiset. Tästä kielivät viime päivien uutiset, joissa poppari on yhdistetty pornotähti Tati Nevesiin.

Nyt nämä uutiset saavat uudenlaista tuulta alleen, kun The Sun kertoo Justin Bieberin iskeneen silmänsä myös The Only Way is Essex -realitysarjasta tuttuun DJ-kaunottareen, Lauren Popeen. Justin Bieber oli kutsunut 30-vuotiaan vaaleaverikon viime viikonloppuna järjestämiinsä kotibileisiin Los Angelesissa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Kaksikko oli viettänyt koko illan aikaa yhdessä tanssien ja jutellen. Juhlissa oli ollut noin sata ihmistä, joten valinnan varaa seuran suhteen olisi kyllä riittänyt. Lauren Pope on tehnyt kuluneen vuoden aikana kovaa nousua viihdemaailmassa. Lukuisissa kuvissa vähissä vaatteissa poseerannut neitonen on luonut uraa myös tiskijukkana. Hänet äänestetty maailman seksikkäimmäksi DJ:ksi vuonna 2007.