Adam Levine on maailman seksikkäin mies

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maroon 5 -yhtyeen keulahahmo Adam Levine on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa The Voice -laulukilpailun tuomaripestinsä merkeissä. Komean miehen kainalossa on viihtynyt myös toinen toistaan upeampia kaunottaria, eikä suotta, sillä hänet on nyt äänestetty maailman seksikkäimmäksi mieheksi.

adamlevine21112013

Adam Levine on nyt voittanut People-lehden vuoden 2013 seksikkäin mies äänestyksen, NY Daily News raportoi. Tatuoitu komistus kaipasi taannoin niin paljon exäänsä Behati Prinsloota, että uudisti suhteensa tämän kanssa. Pian sen jälkeen mies myös kosi Victoria’s Secretin enekelinäkin tunnetuksi tullutta Prinsloota.

Mies yhdistettiin tätä ennen romanttisessa mielessä bikinimalli Nina Agdaliin, joten naiset tuntuvat suorastaan lankeavan artistin syliin. Moves Like Jagger –hittikappaleen esittäjä ja Grammy-palkittu Maroon 5 perustettiin vuonna 1994. Yhtyeen tatuoitu keulahahmo Adam Levinella on muutenkin puitteet kunnossa, sillä hän osti taannoin hulppean 4,8 miljoonan dollarin, eli 3,8 miljoonan euron, lukaalin Beverly Hillsistä.