Koulujen lintsarit ja lunttaajat hakeutuvat virkamiehiksi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Opiskeluaikana nuoret saattavat sortua kopioimiseen, lunttaamiseen ja huijaamiseen. Keinoja on monenlaisia, ja legendaarisimmat ovat kaiketi pyyhekumiin, penaalin sisäpuolelle tai paidan helmaan kiinnitetyt pienet lunttilaput.

Harvardin ja Pennsylvanian yliopistot toteuttivat yhteistutkimuksen, jonka mukaan lunttaavat college-opiskelijat hakeutuvat todennäköisemmin valtion ja kaupunkien työpaikkoihin. Tutkimustulokset perustuvat Intian Bangaloressa toteutettuun kartoitukseen, jossa satojen huijariopiskelijoiden todettiin hakeutuvat enemmän korrpiutoituneen valtion palvelukseen kuin ne, jotka olivat suorittaneet opintonsa ilman vilunkipeliä.

Valtiotieteiden professori Rema Hanna sanoo, että rehelliset ihmiset eivät tahdo työskennellä paikassa, jossa on mahdollista joutua valehtelemaan. Aiheesta uutisoineen Los Angeles Timesin mukaan valtioiden tulisikin etsiä työntekijöitään uudenlaisella tavalla, jotta epäehellisyys saataisiin kitkettyä pois. Ongelma on havaittu lähinnä valtioissa, joiden työntekijät joutuvat kitkuttelemaan pienellä palkalla.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat