Pohjois-Korean toiminta on kuin suoraan scifi-elokuvasta. Valtio säätelee kansalaistensa oikeuksia mielivaltaisesti ja uhoaa hankkeilla, jotka saavat muun maailman pyörittelemään päätään. Kaikenlainen länsimaalaisten ilotteluksi luettava toiminta on ehdottomasti kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla.
Vasta äskettäin Pohjois-Koreassa teloitettiin suuren yleisön edessä joukko länsimaalaisia televisiosarjoja ja elokuvia katsoneita henkilöitä. Maan touhu on länsimaisella mittarilla sairasta, mutta onneksi vielä joku uskaltaa puuttua siihen pilke silmäkulmassa. Asialla on nyt ollut ruotsalainen Björn Borg -vaatemerkki.
Yritys on nimittäin paljastanut vieneensä Pohjois-Koreaan rakkautta ja anarkiaa pinkkien alusvaatteiden muodossa. Heidän tarkoituksenaan oli ensin pudottaa 450 seksikästä alusvaateparia maahan ilmasta käsin, mutta koska Pohjois-Korean ilmatilaan meneminen olisi suoraan sanottuna hengellä leikkimistä, päättivät he toimittaa rakkaudenlastin maahan salajuonen avulla.
Yhtiö palkkasi peitetoimittajan, joka pudotti seksikkäät alusvaatteet kansalaisille hotellihuoneensa ikkunasta. Ihmisoikeusjärjestöjen edustajat ovat tempauksesta pöyristyneitä, koska heidän mukaansa alusvaatteet eivät ratkaise ongelmia, vaan asettaa ihmiset entistäkin suurempaan vaaraan. Maassa kun tapetaan kaikki seksikkäissä alusvaatteissa keikistelevät. Time-lehden mukaan tempaus järjestettiin, jotta maa äänestettiin eniten rakkautta ja viettelyä tarvitsevaksi paikaksi maapallolla.