Nämä luksuskengät Victoria Beckham lahjoittaa hyväntekeväisyyteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jalkapalloilija David Beckhamin tiedetään vaalivan kaunista Victoria-vaimoaan ja järjestävänsä tälle huikeita lahjoja ja yllätyksiä. Entinen Spice Girls -laulaja työskentelee nykyään muotisuunnittelijana omien vaatelinjastojensa parissa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Victoria kertoi taannoin Voguen haastattelussa, että hän yrittää pyörittää perhe-elämää kuten tavallisessa perheessä. Silti hän samassa jutussa paljasti lentäneensä poikiensa vanhempainiltaan helikopterilla tiukkojen aikataulujen takia. Muotia rakastavan naisen vaatekaapista löytyy taatusti myös himoittuja arvovaatteita, ja nyt suurisydäminen ex-laulaja on päättänyt lahjoittaa niistä osan Filippiinien taifuuniuhrien hyväksi.

Britannian Punainen risti tiedottaa nettisivuillaan, että Victoria Beckham on lahjoittanut kymmeniä huippusuunnittelijoiden kenkäpareja järjestön myytäväksi. Kaikki myyntitulot lahjoitetaan taifuunin uhrien auttamisrahastoon. Victoria julkaisi kuvan lahjoitettavista kengistä Instagramiin, ja jalkineista kertyy aikamoinen vuori. Mukana on esimerkiksi Dolce & Gabbanan, Jimmy Choon ja Roberto Cavallin kenkiä.