Liam Hemsworth nolossa tilanteessa koulussa – äiti opetti ihmisen biologiaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Äskettäin ensi-iltansa saaneen Nälkäpeli – Vihan liekit -elokuvan mieskomistuksiin kuuluva Liam Hemsworth paistattelee pitkästä aikaa otsikoissa ammatillisissa merkeissä. Hänet on yhdistetty tänä vuonna lähinnä suhdeongelmien merkeissä Miley Cyrusiin ja Eiza Gonzaleziin.

Mies vieraili hiljattain myös yhdysvaltalaisessa Live With Kelly and Michael -keskusteluohjelmassa, ja Nälkäpeli-elokuviin liittyvien keskustelujen lisäksi hän kertoi nolosta kokemuksestaan seksuaalikasvatukseen liittyen. 23-vuotias näyttelijäkomistus nimittäin paljasti, että joutui osallistumaan teininä koulussaan seksuaalikasvatustunneille, joiden opettajana toimi hänen oma äitinsä.

Kuten tiedetään, kerrotaan seksuaalivalistuksen tunneilla ihmisen anatomiasta, sukupuolielimistä, taudeista ja ehkäisystä esimerkkien ja kuvien avulla. Keskusteluohjelman isännät lohduttivat Hemsworthia, että tilanteen on täytynyt olla todella tuskastuttava.

– Kyllä, se oli todella kiusallista. Miten itse reagoisit, jos oma äitisi kertoisi luokan edessä seksiin liittyvistä asioista? Se on todellakin tilanne, johon kukaan ei tahdo, Liam nauroi punastellen.

Näyttelijä oli yrittänyt selvitä tunneista matalaa profiilia pitämällä. Samassa haastattelussa Liam paljasti olleensa kahteen veljeensä verrattuna varsinainen ongelmalapsi, ja hänen setänsä nimittivät pojan jo pienenä ”triplakuutoseksi” huonon käyttäytymisensä takia.