Kendall Jenner kiistää suhteen Harry Stylesiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien julkkisperheen nuorimpiin kuuluva Kendall Jenner nousi julkisuuteen vanhempien siskojensa vanavedessä, mutta on sittemmin lähtenyt luomaan omaa uraa mallimaailmassa. Kendall on sopivan nimekäs saalis myös Harry Stylesille, ja pari ikuistettiin äsken treffeillä Los Angelesin West Hollywoodissa.

Vaikka Kendall ja Harry yrittivät suorittaa treffinsä salaisesti, saivat paparazzit ikuistettua heidät samaan kuvaan. Kendall on ennättänyt vakuuttelemaan, että hän on Harryn kanssa pelkkä kaveri. 18-vuotias kaunotar oli osallistunut American Music Awards -gaalaan ja nyökännyt E! Newsille, että hänen ja Harryn välillä ei ole suurta romantiikkaa. Myös gaalassa esiintynyt Harry Styles kertoi, että he kävivät illallisella ystävinä.

Kendall täytti vastikään 18 vuotta, ja hänelle tarjottiin heti 1,8 miljoonan dollarin sopimusta aikuisviihteen parissa Kardashianien julkkisperheen nuorimpiin kuuluva Kendall Jenner toivoo pääsevänsä Victoria’s Secret -luksusbrändin malliksi. Unelma ei välttämättä ole kovin kaukana tähden ulottuvilta. Hänet on nähty Agua Bendita -malliston keulakuvana, ja samaisen merkin kuvissa poseerannut Candice Swanepoel siirtyi sittemmin Victoria’s Secretin talliin.