Tiedejulkaisu: ”Väkivaltaisilla videopeleillä paljon hyötyvaikutuksia”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme hiljattain tutkimuksesta, jonka mukaan videopelien avulla voi parantaa aivojen suorituskykyä, tilanhahmotuskykyä, muistia ja strategista ajattelua. Nyt on julkaistu toinen tutkimus, jonka mukaan väkivaltaisista peleistä on jopa hyötyä.

Videopelien hyödyistä ja haitoista on käyty vuosien ajan keskustelua, ja väkivaltaisten pelien on väitetty ajaneen pelaajia riippuvuuksiin, masennukseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen. Vaikka liiallisella pelaamisesta saattaa olla myös todella negatiivisia vaikutuksia, tahtoo hollantilaisen psykopatologiaa tutkivan yliopiston professori Isabela Granic muistuttaa, että peleillä on huomattavasti myös positiivisia vaikutuksia.

American Psychologist -tiedelehdessä julkaistu artikkeli kertoo, että tutkimukset osoittavat pelaamisen parantavan oppimis- ja päättelykykyä, terävöittävän muistia, laajentamaan käsityskykyä, auttamaan ongelmanratkaisukyvyn kehittymisessä, edistävän rentoutumista, torjuvan ahdistusta ja kehittävän pelaajan emotiaalista sietokykyä. Nämä edut havaittiin myös väkivaltaa sisältävissä videopeleissä.

Tänä vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan ampumispelit lisäävät myös pelaajansa koordinaatiokykyä ja taitoja, joista on hyötyä esimerkiksi tieteen ja teknologian aloilla sekä insinöörien ja matemaatikkojen työssä. Lisäksi interaktiivisten pelien pelaajat kehittävät sosiaalisia taitojaan.

Viime aikoina on julkaistu lukuisia videopeleihin liittyviä tutkimuksia, ja osa ihmisistä on jopa arvellut, että positiivisuutta huokuvat tutkimukset olisivat valtavien peliyhtiöiden tilaamia selvityksiä joulusesonkia silmällä pitäen ja myyntiä tehostaen.