Robbie Williams paljasti – käyttää huumeita säännöllisesti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hittibändi Take Thatin hajoamisen jälkeen vuonna 1996 menestyksekkään soolouran aloittanut Robbie Williams on nykyään rauhoittunut, perheellinen mies. Rankkojen päihdekokeilujen jälkeen hän on jättänyt kaikki tajuntaa laajentavat nautintoaineet pysyvästi, paitsi marihuanan.

Suomeen ensi vuoden toukokuussa konsertoimaan saapuva Robbie on myöntänyt kokeilleensa heroiinia ja hakeutuneensa vuonna 2007 vieroitushoitoon reseptilääkekoukun takia. Sittemmin hän on jättänyt lähes kaikki päihteet historiaan. Selvänä pysymisessä auttaa hänen reilun vuoden ikäinen tyttärensä Theodora Rose.

– Join alkoholia viimeksi 13 vuotta sitten. Marisätkän poltin viimeksi kaksi päivää sitten. En suorita mitään suuria huumesessioita vaan pieniä ja rentouttavia annoksia, Robbie Williams kertoo The Mirrorille.

Robbie Williams ja hänen näyttelijävaimonsa Ayda Field asuvat nykyisin Los Angelesissa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010 ja saivat syyskuussa 2012 ensimmäisen lapsensa.