Tyrannosaurus oli pikkutekijä – tutkijat löysivät dinosaurusten kuninkaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjois-Amerikasta on löydetty uusi hirmuliskolaji ensimmäisen kerran 60 vuoteen. Jättiläinen nimettiin alkuperäiskansojen tarinoissa esiintyneen Siats-ihmissyöjän mukaan. Vaikka megalisko ei syönytkään 100 miljoonaa vuotta sitten ihmisiä, pääsee se suvereenisti maailman kolmen isoimman hirmuliskon kastiin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube, Jorge Gonzales

Pohjois-Carolinan yliopistossa työskentelevä tohtori Lindsay Zanno kertoi Nature Communications -julkaisulle, että dinosauriin koko nimi on Siats Meekerorum muinaisen intiaanien ihmissusitarinan mukaan. Siatsin luita löydettiin Utahin alueelta, ja niiden perusteella kyseessä on maailman lihansyöjäliskojen suurimpiin yksilöihin kuuluva laji, joka hallitsi maapalloa ennen tyrannosauruksia. Siatsien aikakaudella tyrannosaurukset olivat nimittäin vielä pienikokoisia, ja ne pääsivät kasvamaan vasta myöhemmin.

Täysikokoiset Siatsit voivat kasvaa tutkijoiden mukaan yli yhdeksään metriin, vaikkakin hirmuliskojen ulkonäköä on vaikea arvioida pelkästään löytyneiden luiden perusteella. Siatsin nahkan oletetaan kuitenkin olleen suomujen ja höyhenien peitossa.

Uusimmat