Mielenosoittajat mellakoivat Tampereella – massiivinen poliisioperaatio käynnissä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto on parhaillaan käynnissä Tampereella Tampere-talossa. Samaan aikaan mielenosoittajat ovat häiriköineet Tampere-talon ympäristössä ja läheisellä Tammelantorilla. Viranomaiset ovat pyrkineet pysyttelemään etäällä mielenosoittajista, mutta hetki sitten tilanne kärjistyi.

Noin parisatapäinen joukko mielenosoittajia siirtyi Tammelantorilta kohti keskustaa katuja pitkin pysäyttäen samalla liikenteen lähes kokonaan. Pian mellakoitsijat pysähtyivät aivan rautatieaseman vieressä sijaitsevan Skandic Station -hotellin edustalle Itsenäisyydenkadulle, jossa he alkoivat heitellä ympärilleen erilaisia ilotulitteita. Myös hotellia kohti ammuttiin niin sanotuilla roomalaisilla kynttilöillä.

Muutaman minuutin häiriköinnin jälkeen läheiseltä Tampere-talolta saapui paikalle suuri määrä poliisiautoja, jotka asemoituivat koko Itsenäisyydenkadun leveydeltä mielenosoittajien ympärille. Tämän jälkeen poliisiautot lähtivät hitaaasti liikkumaan kohti keskustaan johtavaa tunnelia, jonne mielenosoittajat siirrettiin. Samaan aikaan mielenosoittajat ampuivat edelleen ilmaan ilotulitteita.

Tällä hetkellä mellakoitsijat ovat päässeet keskustan puolelle lukuisten poliisipartioiden seuratessa perässä. Silmämääräisesti arvioituna mellakkaa rauhoittaa tällä hetkellä toistakymmentä poliisipartiota.