Elokuva-arvostelussa Diana

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Walesin prinsessa Diana kuoli 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa paetessaan paparazzeja Pariisissa. Tapahtumassa kulminoitui traagisella tavalla rakastetun brittiläisikonin elämän viimeisten vuosien teema julkisuuden valokeilassa. Sydänten kuningattareksi julistettu hurmaava ja karismaattinen hyväntekijä ehti hajonneen avioliittonsa jälkeen kokea myös palasia onnesta – ja siitä kertoo Diana-elokuva.

Prinsessan elämän suuri rakkaus oli pakistanilainen sydänkirurgi Hasnat Khan, jonka kanssa Diana löysi ytimensä humanitäärisenä auttajana. Naomi Wattsin tulkinta varautuneesta, mutta lämminsydämisestä naisesta liikuttaa, vaikka on vaikea uskoa, että kukaan pystyisi täysin vangitsemaan Dianan vaikuttavaa olemusta valkokankaalla.

Elokuva seuraa aitoja tapahtumia ja esittää prinsessan matkan Pakistaniin tapaamaan Khanin (Naveen Andrews) perhettä, jotta pari voisi edetä suhteessaan avioliittoon asti. Kun siunausta ei tullut, tapahtumat johtivat kohtalokkaisiin päiviin Pariisissa. Elokuva näyttää Dianan julkisuuskuoren takana olevan leikkisyyden ja manipulointitaidon, jolla prinsessa osasi käsitellä esimerkiksi häntä jahdanneita median edustajia.

Tarinalla on ymmärrettävästä syystä surumielinen sävy, joka säilyy taustalla koko kaksituntisen ajan – katsojahan tietää jo loppuratkaisun. Elokuvan funktiota pohdiskellessa tulee mieleen, ettei sen ole ehkä välttämättä tarkoitus tuoda mitään uutta esille tai esittää päähenkilöään tuoreessa valossa. Poismeno jätti suureen yleisöön ja varsinkin britteihin trauman, jolloin muisteleminen on keino tavoittaa prinsessan ydinolemus vielä kerran.

Elokuvaa on tosi suomittu onnettomalla tarinalla rahastamisesta – mutta on hyvä muistaa, että kyse on poikkeuksellisen laajan ihailijakunnan omaavasta julkisuuden henkilöstä. Dianan tähtipersoona on symbolisoinut monelle ihmiselle hyvyyttä, lämpöä ja pyyteetöntä rakkautta, joka korostui hänen hyväntekeväisyystyönsä kautta. On siis luonnollista, että tarina elää ja kiinnostaa yhä.

Lajityyppi: Draama, elämäkerta

Ohjaaja: Oliver Hirscbiegel

Pääosissa: Naomi Watts, Naveen Andrews

Ensi-ilta: 8.11.2013

Kesto: 1 h 53 min

Ikäraja: 12

Pisteet: 4/5