Justin Bieber sikaili uima-altaalla – haukkui fania valaaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teinitähti Justin Bieber on ollut otsikoissa paljastavien kuvien kanssa, joissa 19-vuotias laulaja esittelee miehistynyttä vartaloaan ja näyttäviä vatsalihaksiaan. Valitettavasti hänestä kerrotut uutiset ovat jälleen vähemmän imartelevia, sillä Bieber on nyt haukkunut faninsa ulkonäköä.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Justin Bieber kuvattiin äsken ottamassa aurinkoa Australian Perthissä sijaitsevan hotellin allasalueella. Nyt yksi hotellin asiakkaista on paljastanut tähden käyttäytyneen altaalla todella törkeästi. Justin Bieber oli haukkunut altaalla ollutta tyttöä rantaan ajautuneeksi valaaksi, jonka täytyisi mennä Suurin pudottaja -televisio-ohjelmaan.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Koko Hyatt Regency -hotellin allasalue oli kuullut popparin laukomat haukut. Hotellivieraana ollut Helen Robinett päivitteli News.com.au-sivustolle, että nuoret tytöt eivät olleet uskoa korviaan kuullessaan idolinsa sanovan noin rumasti ja vieläpä omalle fanilleen. Nainen kehottikin tyttöjä vaihtamaan ihailemansa tähden parempaan. Justin Bieber oli myös näyttänyt huonoa esimerkkiä kahdelle pikkupojalle hyppäämällä uima-altaaseen kaksi kertaa, vaikka se oli ollut kiellettyä. Ennen hyppäämistä hän oli huutanut: ”Hei kakarat, älkää tehkö näin!”