Kaksipäinen porsas syntyi: ”Kummalla suulla imisi nisää”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme vuoden alussa Kiinaan Jiangxin maakunnassa syntyneestä kaksipäisestä porsaasta. Otus oli joutua teurastamoon, mutta sen omistajat tulivat viime hetkillä toisiin aatoksiin, ja päättivät pitää eläimestä huolta.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt vastaavanlainen tapaus on jälleen sattunut Kiinassa samoilla seuduilla. Kaksipäinen porsas syntyi äskettin kymmenen pikkupossun poikueeseen Jiangxin maakunnassa. Omistaja Du Gensheng oli yllättynyt erikoisesta näystä. Otuksella on kaksi kärsää, kaksi silmää ja kaksi suuta.

– Muut olivat normaaleja paitsi tämä yksi. Kun se yrittää imeä maitoa, se epäröi kummalla suulla imisi nisää. Joskus yksi suu haluaa imeä yhtä nisää ja toinen toista nisää, ja molemmat epäonnistuvat, kertoi kaksipäisen possun omistaja Gensheng Female First -lehdelle.