Netflixillä yllättävä vaikutus – ajaa puolisot vilunkipeliin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Verkossa televisiosarjoja ja elokuvia suoratoistona jakeleva Netflix on saavuttanut suosiotaan ensin pikkuaskelin Yhdysvalloissa, kunnes se rantautui myös muualle maailmaan. Suomeen viime vuonna saapuneen Netflixin omat ja supersuositut sarjat kuitenkin räjäyttivät potin.

Monissa kodeissa on tapana, että pariskunnat seuraavat yhdessä jotain Netflixissä olevaa sarjaa ensimmäisestä tuotantokaudesta alkaen. Nyt on kuitenkin tehty tutkimus, jonka mukaan kaikki ei kuitenkaan ole niin yksioikoista. Puolisot nimittäin pettävät kumppaninsa luottamuksen ja saattavat katsoa sarjoja heidän selkänsä takaa salaa.

Osa partnereista katsoo kokonaisia jaksoja, mutta toiset tyytyvät tutkimaan vain jaksokuvauksia tai trailereita. Netflixin tekemän kyselyn mukaan 51 prosenttia aikuisista salaa katselun puolisoltaan. Heistä peräti 14 prosenttia myöhemmin teeskentelee, että ei tiedä juonenkulkua. 21 prosenttia katsoi sarjaa eteenpäin puolison nukahtamisen jälkeen.

Maailman suurin nettitelevisio Netflix ohitti vuoden kolmannella neljänneksellä jättimediayhtiö HBO:n. Bloombergin raportin mukaan HBO:lla on Yhdysvalloissa 28,7 miljoonaa käyttäjää, kun Netflixiä katselee peräti 29,9 miljoonaa maksavaa asiakasta.

Saavutus on kunnioitettava, sillä Netflixin historia alkoi vasta vuonna 1997, eli monta vuotta myöhemmin kuin HBO-kanavan, joka on perustettu jo 1972. Netflix aloitti toimintansa Suomessa noin vuosi sitten. Netflixiä käyttää maailmalaajuisesti 40 miljoonaa katsojaa.



Uusimmat