Uskomattomia liikennesääntöjä maailmalta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ajotottumukset ja -tavat poikkeavat suuresti eri maiden välillä. Erot kasvavat entisestään, kun puhutaan eri mantereista. Joissakin maissa toteutetaan vielä muinaisia lakeja, ja nyt Barrington Freight -niminen yritys listasi 50 hullunkurisinta autoiluun liittyvää lakia ja asetusta.

Esimerkiksi Tanskassa autoilijoiden täytyy aina katsoa auton alle ennen ajoneuvoon istumista, jotta kulkupelin alle ei vahingossakaan olisi jäänyt ihmisiä. Kyproksella on sen sijaan kiellettyä juoda tai syödä ajon aikana, ja jopa veden juominen on pannassa.

Venäjällä sakot voi saada pelkästään likaisella autolla ajamisesta, kun taas Saksassa laki edellyttää, että bensa ei lopu ainakaan Autobahnilla. Tiedotteen mukaan Virossa sen sijaan autojen perusvarusteisiin kuuluu kaksi puukiilaa, jotka voi tarpeen vaatiessa panna renkaiden alle.

Mikäli eurooppalaisten asetukset ja lait kuulostivat kummallisilta, eivät poikkeusta tee Yhdysvaltojen autoiluun liittyvät määräykset. Esimerkiksi Georgian osavaltiossa on laitonta sylkeä liikkuvasta autosta, ellei kyseessä ole kuorma-auto tai rekka. Massachusettsissa ei saa ajaa gorilla takapenkillä, ja Minnesotassa on kiellettyä ylittää osavaltion raja autolla ja ankka pään päällä.

Nevadan lakipykälät kieltävät kamelilla ratsastamisen moottoritiellä. Sen sijaan New Orleansissa ja Memphisissä autoa ajavien naisten täytyy varoittaa tiellä liikkumisesta varoitusviirillä. Tällöin myös miehen on istuttava apukuskin paikalla.