IKEA:n uutuusherkku ihmetyttää Japanissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huonekalujätti IKEA on yksi tunnetuimmista ruotsalaisbrändeistä, ja yhtiöllä on tavarataloja jo 26 eri maassa. Yhtiö on perustettu 70 vuotta sitten, mutta Japanissa juhlitaan vasta tavaratalon viisivuotisjuhlia. Vaikka aasialaiset ovat varmasti tottuneet erikoisiin herkkuihin, herättää uusi IKEA-jälkiruoka kummastelua.

Kuva: IKEA Japan
Kuva: IKEA Japan

IKEA myy nimittäin japanilaisissa myymälöissään jäätelöitä, joissa toistuu ruotsalaisille tutut värit, sininen ja keltainen. Väriyhdistelmä on myös olennainen osa huonekaluketjua ja sen imagoa, mutta japanilaiset eivät ole samaa mieltä jäätelön värien herkullisuudesta.

RocketNews24-sivusto kertoo, että japanilaiset bloggarit ovat innostuneet ottamaan värikkäästä jäätelötuutista kuvia, ja osa on haukkunut keltaisen ja sinisen yhdistelmää luonnottomaksi. Bloggaajien mukaan väriyhdistelmä tappaa ruokahalun ja vaatii ponnisteluja, jotta japanilaiset uskaltavat maistaa tuotetta. Testaajien mukaan sininen osa maistuu jogurtilta ja keltainen mangolta.