Lehti: McDonald’silla 4,5 miljoonaa kiloa ylimääräisiä kanansiipiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuin pikaruokaketju McDonald’s tunnetaan etenkin legendaarisista Big Mac -annoksistaan, johon kuuluu niin kahdella pihvillä varustettu kerroshampurilainen sekä ranskalaiset perunat ja juoma. Toisinaan ravintola kokeilee uusia aluevaltauksia.

Kerroimme aiemmin tänä syksynä, kuinka hampurilaisjätti on päättänyt ottaa ruokalistoilleen lähes kaikkien rakastaman herkun, nimittäin kanansiipiannoksen. Listoille tulivat friteeratut kananasiivet, ja annoksen nimi oli Mighty Wings. Tuotetta testattiin ensin pelkästään Atlantassa, ja sitten yhtiö päätti ottaa sen myyntiin maanlaajuisesti.

Annoksen hinnaksi määriteltiin 4,99 dollaria, eli 3,70 euroa, ja sillä sai viisi siipipalaa. Yhdysvalloissa myydyt siivet maksoivat siis dollarin kappaleelta. Asiakkaiden mielestä annos oli kuitenkin liian mausteinen ja kallis. Nyt ravintolajätin pakastimissa on yhteensä 4,54 miljoonaa kiloa ylimääräisiä kanansiipiä.

Asiasta uutisoineen USA Todayn mukaan yritys on pulassa valtavan kanamäärän takia, eivätkä he tiedä mitä siiville tekisivät. McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä ja se löytyy 119 maasta.

Uusimmat