Arkistojen aarre löytyi! Tältä Ke$ha näytti 13-vuotiaana esiintymislavalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulajatar Ke$ha, eli Kesha Sebert, on päätynyt usein otsikoihin ulkomusiikillisten tempaustensa takia. Viimeksi hän joi virtsaa ja julkisti muun muassa peniskorujen sarjan. Nyt julkisuuteen on noussut Keshan muinainen taidonnäyte.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

YouTubessa on julkaistu jo vuosia sitten video, jolla tempauksistaan tuttu Ke$ha osallistuu Woodland Middle Schoolin järjestämään kykykilpailuun Tennesseessä. Vuonna 2000 kuvattu video esittelee kaunisäänisen 13-vuotiaan tytön, jolla on siniset farkut, batiikkikuvioitu toppi ja glittereillä kyllästetty vyö. Hän esittää Radioheadin kappaleen Karma Policen kitaran ja pianon säestyksellä.

Laulajatar on edelleen tunnettu välkehtivästä glittervuorauksestaan, ja taannoin hän otti palkkalistoilleen työntekijän, jonka vastuulla on Ke$han ainainen kimaltelevalla hileellä koristeleminen. Nainen paljasti, että glitterimies seuraa tähtöstä kaikkialle ja pitää huolta naisen sädehtivästä kimalluksesta.

Ke$ha sai vuonna 2005 levytyssopimuksen, mutta hänen läpimurtonsa tapahtui vasta vuosia myöhemmin. Poptähden Animal-debyyttialbumi nousi nopeasti hittilistojen kärkeen. Hänen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ykköshitit Tik Tok ja We R Who We R sekä Blow.