Hollywood-tähden Instagramin sisältö ihmetyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti John Cusack tunnetaan monissa menestyselokuvissa. Miehen kuuluisimpiin elokuviin lukeutuvat Con Air, Being John Malcovich ja 2012. Viime vuonna Cusack nähtiin muun muassa elokuvissa The Frozen Ground ja The Butler.

John Cusack on luonut Hollywoodissa menestyksekästä uraa, mutta mitä miehen vapaa-aikaan kuuluu? Tähden Instagram-tilin perusteella hänen harrastuksensa ja mielenkiinnon kohteensa ovat 47-vuotiaalle Hollywood-näyttelijälle jokseenkin erikoisia. Instagram-kuvista ilmenee, että John Cusack on kunnostautunut viime aikona graffitien maalaamisessa.

Tähti tuntuu olevan myös innokas hiphop-yhtye Wu-Tang Clanin ja räppäri Tupac Shakurin fani. Lisäksi miehellä vaikuttaisi olevan jonkin sortin pakkomielle Yksin Kotona -tähti Macaulay Culkiniin.

John Cusackin näyttelijän ura alkoi 1980-luvulla, kun mies esiintyi lukuisissa teinielokuvissa. Mies saavutti maailmanlaajuista kuuluisuutta Con Air -menestyselokuvan myötä. Miehen näyttelijäsisko Joan Cusack on myös tehnyt mittavan uran Hollywoodissa. Cusackin elokuvat ovatkin tunnettuja siitä, että niissä esiintyvät usein myös tähden sisko sekä paras ystävä Jeremy Piven.