Shakira ja Rihanna sensuellissa yhteiskuvassa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poplaulajatar Rihannasta levisi äskettäin verkossa törkeä huijaus, jonka mukaan nainen olisi raiskattu ja surmattu. Väite oli perätön, vaikka videon klikkaukset levittivät huijausta eteenpäin Facebookissa. Tähti voi kuitenkin todellisuudessa hyvin.

rihannashakira10012014

Rihannan ja Shakiran yhteistyön hedelmä Can’t Remember To Forget You -single julkaistaan 13. tammikuuta. Nyt levyn kansitaide on päätynyt myös verkkoon. Kuvassa neitokaiset nähdään mustissa asuissa, jotka tuovat heidän rintavarustuksensa esille.

Kappale on mukana Shakiran tulevalla levyllä. Naiset tutustuivat hyvin levyttäessään laulua, ja he huomasivat jakavansa ”utopistisen hyvän kemian”. Shakira kertoi yllättyneensä siitä, kuinka paljon hänellä oli yhteistä 25-vuotiaan barbadoslaisen kollegansa kanssa. Rihanna oli 36-vuotiaan naisen mukaan muun muassa opettanut hänelle tanssiliikkeitä.