Tee vuodesta 2014 ikimuistoinen – tässä 14 kohdan TODO-lista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuinka moni manaa mielessään joka vuosi saman litanian, että nyt alkaa kuntoileminen ja onnellisempi elämä? Jotta elämässä voisi saavuttaa mahdollisimman paljon nautintoja, kannattaa olla rohkea ja määrätietoinen. Ilman mukavuusalueelta poistumista ei saavuta tai opi mitään uutta – siten myös kokemukset jäävät laihoiksi.

Ohessa on 14 hullunhauskaa ideaa tulevalle vuodelle. Kun näistä kohdista muodostaa oman elämänsä ohjenuoran, voi vuodelta odottaa taas astetta ikimuistoisempia hetkiä, Elite Daily vihjaa. Toki halutessaan voi jatkaa elämäänsä tasaisen paksusti samoilla rutiineilla, jos tahtoo olla tylsä.

1. Juokse pellolla alasti. Tämä kehoitus koskee yleensä juhannusyönä niityillä ilman rihman kiertämää kirmailevia tyttöjä, mutta miksi ei voisi lyödä lukkoon vaikkapa suurta viuhahdustapahtumaa ystävien kesken?

2. Kasvata lemmikkikasvi. Ideana on kasvattaa vuoden aikana kasvi, jolle annetaan nimi ja sitä hoidetaan kuin aitoa lemmikkieläintä. Samalla voi nähdä, kuinka kasvimaailman toveri kehittyy ja saavuttaa silmuja.

3. Maista pelkäämääsi ruokaa. Nirsot ihmiset ovat usein varsinaisia ruokapöydän ilonpilaajia. Elämässä on tarkoituksena kokeilla uusia makuja ja aistimuksia, eikä puputtaa samaa kaurapuuroa ja juustopitsaa vuodesta toiseen. Tänä vuonna voitetaan pelko ja maistetaan kaikkea sellaista, mitä ei ole aiemmin uskaltanut.

4. Mene hierontaan. Omat pienet nautintohetket ovat sallittuja kaikille ja hieronta tekee yleensä uskomattoman euforisen olon. Mikäli ei suosi perinteisiä hoitoja, voi kokeilla vaihtoehtoisia hierontamuotoja, kuten aromaattisia ja rentouttavia lihasjännitteiden poistoja.

5. Iske silmäsi unelmien henkilöön ja anna hänelle puhelinnumerosi. Jos olet aina ollut se tyyppi, joka kyllä pitää vastakkaisen sukupuolen katselemisesta, mutta et koskaan uskalla ottaa kontaktia, on aika rohkaistua ja muuttaa maailmankirjat uusiksi. Tänä vuonna isketään kuumia pakkauksia.

6. Mene sokkotreffeille. Jos olet vapaalla jalalla kulkeva, niin mikä estää uusiin mahdollisiin kumppaneihin tutustumisen? Sokkotreffit on jännittävä tapa ottaa kontaktia uusiin tuttavuuksiin. Pyydä kaveriasi järjestämään sinulle treffit tai ilmottaudu deittisivustolle.

7. Opettele ampumaan aseella. Kuten edellisetkin neuvot, noudattaa tämä vinkki vuoden 2014 villiä linjaa. Nyt ei nössöillä, vaan ammutaan aseella. Ampumaradat ja metsästysseurat antavat hyviä vinkkejä, kuinka aseharrastuksessa pääsee alkuun.

8. Tee vapaaehtoistyötä. Koska yhteiskunta on ajautunut hyvin yksilökeskeiseen malliin, eivätkä ihmiset huolehdi enää edes lähimmäisistään, on tänä vuonna aika katsoa peliin ja kantaa korsi kekoon myös yhteisen hyvän nimissä. Vanhustentaloissa voi esimerkiksi käydä ulkoilemassa ikäihmisten kanssa.

9. Mene karaokebaariin. Vanha kunnon Paratiisi-kappale poistaa paatuneimmankin mököttäjän lukot, ja kaveriporukalla vietetty karaokeilta rikkoo raja-aitoja ja tuo jengiä yhteen. Karaoken ideana on se, että kaikki saavat olla tähtiä muutaman minuutin ajan.

10. Ota omakuvia nettiin. Yhdysvalloissa on ilmiö nimeltään Selfie Sunday, jolloin Instagramiin ladataan omakuvia hashtagien kera. Tee tämä edes kerran ja ole oman elämäsi kuvamalli.

11. Poista turhat kaverit. Totuus on se, että sosiaalisinkaan ihminen ei tarvitse ympärilleen niin sanottuja turhia ystäviä. Toiset henkilöt saattavat viedä liikaa voimavaroja ilman, että ovat kaiken huomion arvoisia. Kun ystäväpiirin valikoi tarkkaan, voi jokaiselle aidolle kaverille antaa enemmän laatuaikaa.

12. Jaa fantasiat. Seksi tuntuu hyvältä ajatukselta lähes aina. Vielä paremmalta se tuntuu silloin, kun saa toteuttaa rakastelun saralla omia ja kumppanin toiveita. Tänä vuonna saatetaan villeimmätkin fantasiat toteen ja unelmien makuuhuoneleikit voi aloittaa vaikka heti.

13. Aja bensatankki tyhjäksi. Yleensä bensan loppuminen mielletään ikäväksi tapahtumaksi, joka saa aikaan tiukkoja tilanteita liikenteessä. Miksipä bensan loppumisesta ei voisi tehdä hauskaa seikkailua, ja ajaa niin kauan kun tankki riittää. Testiin voi varata kesäpäivän ystävän kera ja kokeilla, minkälaiseen tilanteeseen bensan loppuessa joutuu.

14. Toteuta suurin pelkosi. Pelkäätkö hämähäkkejä? Ota sellainen kädellesi. Pelkäätkö korkeita paikkoja? Hyppää benji-hyppy. Tänä vuonna testataan kaikkia sietokyvyn rajoja ja kokeillaan uusia asioita. Ole pelkoasi vahvempi.