Bill Cosby tekee paluun – uusi televisiosarja työn alla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki 80-luvun lapset ovat kasvaneet leppoisasti hekottelevan Bill Cosbyn mukana, kun hänen tähdittämää The Cosby Show -ohjelmaa esitettiin televisiosta vuosina 1984-1992. Komedia sarja oli keskittynyt yhden perheen tapahtumiin ja se saavutti suurta suosiota myös Suomessa.

Sittemmin 76-vuotias Bill Cosby on elänyt hiljaisuudessa. Nyt kaikille Cosby-faneille on loistavia uutisia, sillä NBC-televisiokanava on aloittanut uuden komediasarjan käsikirjoittamisen ja mies on saamassa pääroolia ohjelmasta.

Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash
Kuva: Splash

Deadline-lehden mukaan Cosby ja tuottaja Tom Werner ovat tavanneet uuden ohjelman tiimoilta, ja tulossa on jälleen yhden perheen ympärille keskittyvä puoli tuntia kerrallaan kestävä komediasarja. Cosby osoitti viime vuonna mielenkiintonsa astua takaisin televisiomaailmaan, kun hän kertoi Yahoo TV:lle tahtovansa luoda tarinan tavallisen perheen rakkaudesta ja arjesta.

Bill Cosby Show-televisiosarjassa nähdyt villapaidat muistetaan värikkäistä kuvioistaan ja vekkuleista kuoseistaan. Bill Cosbyn villapaidoille on omistettu kokonaisia internetsivustoja ja blogeja, joista yksi on esimerkiksi kuvittajana työskentelevän chicagolaisen Kelly Tuckerin ylläpitämä. Neitokainen on esitellyt Cosbyn villapaitojen kuoseja parin vuoden ajan.