Suomalaisten lihavuuden kasvu on pysähtynyt

Lifestyle · Stara.fi

Lihavuus on merkittävimpiä kansanterveydellisiä ongelmia. Joka viides suomalainen on lihava. Miesten painoindeksi on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien. Tietoisuus painon hallinnan tärkeydestä ja niukkaenergisten ruokavalioiden käyttö ovat kuitenkin hidastaneet kehitystä.

Ylipainon ja lihavuuden yleistyminen liittyy elintason nousuun sekä elinympäristön ja elintapojen muuttumiseen. Energiankulutusta ovat pienentäneet ruumiillisen työn ja arkiliikunnan väheneminen sekä istuvan elämäntavan lisääntyminen. Ylimääräistä energiaa kertyy esimerkiksi sokeri- ja rasvapitoisista välipaloista, alkoholista sekä liian isoista ruoka-annoksista. Elintarvikkeiden annoskoot ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet, ja esimerkiksi pikaruokaloiden annokset ovat paisuneet 2-5-kertaisiksi.

Lihavuuden Käypä hoito -suositus muistuttaa, että jo 5 prosentin painonpudotus tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä. Painon hallinta ehkäisee lihavuuteen liittyvien sairauksien puhkeamista sekä hidastaa jo puhjenneen sairauden etenemistä. Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus osoitti, että elintapamuutoksilla voidaan vähentää aikuisiän diabeteksen ilmaantuvuus puoleen.