Hiljainen hetki suomalaisissa yökerhoissa ensi viikonloppuna

Viihdeuutiset · Stara.fi

Joukko Suomen yökerhoyrittäjiä, Tolkku käteen alkoholiverotuksessa -Facebook-yhteisö sekä Muusikkojen liitto järjestävät tulevan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello kahdelta aamuyöllä Hiljainen minuutti -nimisen tempauksen.

Yökerhot hiljenevät Suomen alkoholipoliittisen holhouspolitiikan myötä vaarassa olevien ja jo menetettyjen työpaikkojen puolesta. Uhattuna ovat tuhansien ravintola- ja panimotyöntekijöiden, muusikoiden ja esiintyvien taiteilijoiden sekä lukuisten muiden toimialaan liittyvien ammattikuntien työpaikat.

Eduskunnan harkintaan on tulossa ehdotus yökerhojen jatkoaikalupien epäämisestä. Esityksen mukaan yökerhot saattaisivat vuoden 2015 alusta alkaen sulkeutua jopa kaksi tuntia nykyistä aiemmin. Suomalaisten muusikoiden tekemistä vuosittaisista noin 45.000 keikasta noin 30.000 keikkaa järjestetään yökerhoissa ja klubeilla. Jatkoaikalupien epäämisellä ravintoloitsijoiden heikentyvä taloustilanne johtaisi arviolta 10. 000 – 15.000 keikan vähentymiseen, koska ravintoloilla ei olisi enää varaa panostaa viihdeohjelmaan.

Uusimpana ilmiönä holhouspolitiikan ja Viron viinarallin tuloksena on odotettavissa laajat YT-neuvottelut useissa suomalaisissa panimo- ja palvelualan yrityksissä. Palvelualojen liitto, Matkailu- ja Ravintola-alojen liitto, ravintoloitsijat, Panimoliitto ja Muusikkojen Liitto vastustavat aukioloaikojen lyhentämistä.

– Tätäkö Arkadianmäellä todella haluaan? Väheneviä verotuloja, nousevaa työttömyysastetta, valvomatonta kotikäyttöä ja pimeän viinan myyntiä? Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio ihmettelee.

– Kun ihmiset lakkaavat ostamasta levyjä ja siirtyivät nettiin, monet ammattimuusikot ja bändit koettavat pysyä leivänsyrjässä lisäämällä keikkailutahtia. Jos ehdotettu rajoitus- ja holhouspolitiikka menee läpi, kotimainen musiikintarjonta köyhtyy ratkaisevasti, muusikko ja kirjailija A.W Yrjänä toteaa.

– Jos ravintoloilla ei tiukennusten jälkeen ole varaa ostaa esiintyjiä yhä useampi ammattimuusikko joutuu etsimään muita töitä tai liittymään suoraan työttömyysjonoon. Yhä useampi aloitteleva muusikko ei puolestaan edes pääse hankkimaan tärkeää keikkakokemusta. Laitevuokrafirmoja menee nurin, samoin kuljetuspalvelujen tarjoajia. Ääni- ja valoihmisten työmahdollisuudet vähenevät myös, Yrjänä jatkaa.

Ensi launtaiyön hiljaisella minuutilla halutaan herättää kansalaisia miettimään mahdollisia lakimuutoksia ja sitä, miten ne koskettavat heidän elämäänsä. Hiljaisen minuutin aikana mukana olevien yökerhojen henkilökunta lopettaa työnsä hetkellisesti.