Huikea löytö: Banaanikärpäset tunnistavat syövän

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Banaanikärpäset muistetaan biologian tunnilta, kun niiden avulla opeteltiin kromosomien käyttäytymistä. Pienet kärpäset ovat yksi maailman tutkituimmista organismeista, mutta yleensä ihmiset näkevät niitä kodeissaan etenkin loppukesästä hedelmäkulhon ympärillä.

Nyt tutkijat ovat jalostaneet banaanikärpäslajin, jonka tuntosarvet alkavat hehkumaan, kun kärpäset haistavat syövän. Eläimiä ja hyönteisiä on käytetty sairauksien paikantamisessa ennenkin, ja myös banaanikärpäset voivat haistaa syöpäsoluja taudin varhaisessa vaiheessa. Saksalaisten ja italialaisten tiedemiesten suorittamat yhteistutkimukset osoittavat, että banaanikärpäset haistavat muun muassa rintasyöpäsoluja ja niiden eri tyyppejä.

Kun kärpänen haistaa syövän, alkavat sen pienet tuntosarvet hohkaamaan valoa syöpätyypin mukaan, Popsci-julkaisu uutisoi. Banaanikärpäset ovat ihanteellisia laboratorioeläimiä, koska ne ovat pieniä, niitä on helppo kasvattaa, ne lisääntyvät nopeasti ja lajista on helppo kehittää mutaatioita.