Googlen älylasien design mullistui – eivät enää erotu joukosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin, että 70 prosenttia ihmisitä pitää Googlen uusia älylaseja häiritsevinä. Laseista ei myöskään pidetä niiden ulkonäön takia, ja ihmiset pelkäävät näyttävänsä hölmöiltä ne päässään. Nyt Google on paljastanut uuden älylasimallistonsa.

YouTube
YouTube

Google-laseja on tähän mennessä julkaistu rajoitettu 2.000 kappaleen testierä, ja yksi pari maksaa noin 1.160 euroa. Kerroimme viime vuonna, että ihmiset pitävät sopivampana hintana 75 – 150 euroa. Kolmannes ei maksaisi laseista senttiäkään, koska pelkäävät näyttävän typerältä ne päässään.

Google onkin nyt tarttunut tuumasta toimeen ja tuonut markkinoille lukuisia kehysvaihtoehtoja aurinkolasimallistoja myöten. Googlen pyrkimyksenä on tarjota ihmisille muodikkaampia vaihtoehtoja, jotta vuosikausien ajan kehitelty laite ei floppaisi ulkonäkökysymysten takia, Associated Press raportoi.

Google Glass pitää sisällään käyttäjän päähän laitettavat älylasit, jotka tottelevat äänikomentoja ja tunnistavat näkökentässä nähtäviä esineitä ja paikkoja. Google-laseihin pukeutuneet ihmiset eivät ole kuitenkaan tervetulleita esimerkiksi elokuvateattereihin tai kasinoille laseissa olevan nauhoitus- ja kuvaustoiminnan takia.

Google-lasien avulla käyttäjä voi suorittaa muun muassa erilaisia nettihakuja ja ottaa jopa videoita ja valokuvia pelkällä äänikomennolla. Lisäksi lasit toimivat myös navigaattorina ja niillä voi tehdä videopuheluita.

Google haki taannoin Yhdysvaltojen patenttirekisterikeskukselta patenttia, jonka perusteella lasit toimivat myös kodin laitteiden kaukosäätimenä. Mikäli Googlen uusin patentti menee läpi, voi niillä tulevaisuudessa myös hallita kodin televisiota, kahvinkeitintä tai sammutella jopa valaisimia.