Nurkkiin virtsaamiselle viimein loppu? Uutuuslaite narauttaa kuseksijan

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkisiin tiloihin sekä rakennusten seinustoille, porttikongeihin ja hisseihin virtsailevat ihmiset ovat muodostuneet vakavaksi ongelmaksi. Taannoin amerikkalaisen rautatieaseman hissi täytyi sulkea, koska toistuva virtsaaminen oli aiheuttanut sille vaurioita.

Nyt Yhdysvalloissa on kehitetty väline, jolla pyritään taistelemaan julkikuseksimista vastaan. Uutuustuote tunnistaa virtsan pienenkin määrän ja ilmoittaa siitä heti viranomaisille, jotka voivat ehtiä paikalle jo ennen kuin tekijän pää on tyhjentynyt.

Parhaillaan laite on testattavana Atlantan liikennelaitoksen metroasemilla ja hisseissä, WSB-TV uutisoi. Mikäli vartijat eivät saa kuseksijoita kiinni rysän päältä, jäävät tekijät joka tapauksessa valvontakameroiden tallenteille. Kuukauden kokeilu on toiminut hienosti, sillä julkikuseksimisen määrä on vähentynyt dramaattisesti.

Uusimmat