Mitä ihmettä? Pastori manaa demoneja Skypen välityksellä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useimmat ovat tutustuneet manausoperaatioihin kauhuviihteen, kuten vuonna 1973 ilmestyneen Manaaja-elokuvan kautta. Demonien riivaamiseksi joutumista pidetään kuitenkin todellisena ilmiönä esimerkiksi katolisen kirkon piirissä, ja kirkolla onkin leivissään useita väitettyjen henkiolentojen karkoittamiseen perehtyneitä manaajia.

YouTube
YouTube

Amerikkalainen evankeliskristillinen pastori Bob Larson on yksi riivaajiin uskovista ja niiden karkottamiseen omistautuneista ihmisistä, ja hän väittää suorittaneensa yli 20.000 manausta. Mies ei kuitenkaan ehdi aina matkustamaan ympäri maailmaa häätämässä räyhähenkiä pois. Siksipä Larson manaakin nykyään demoneita ulos uhreista internet-puheluja tarjoavan Skype-palvelun avulla.

Bob Larson voi siis nykyään hoitaa manausoperaationsa kätevästi kotinsa rauhasta, tietokoneen äärellä. CNN-kanava on tehnyt miehestä uutisreportaasin, joka on nyt nähtävillä Youtubessa. Videolla päästään seuraamaan muun muassa hämmentävää tilannetta, jossa Bob karkottaa demonia ulos riivatuksi väitetystä nuoresta miehestä internetin välityksellä.